Ne, jotka aiemmin seurasivat Hetan Aitan blogia, varmaan huomasivat sen kadonneen yhtäkkiä. Sille kävi niin kuin aina käy, kun bloginpitäjä väsyy: se joutui vähäksi aikaa hyllylle. Aika kului, ja hyllytys venyi viikoiksi, kuukausiksi...
Mitä tällä välin sitten on tapahtunut? Yritysneuvojat ja muut asian kanssa työtään tekevät kutsuvat sitä kahden vuoden kuolemankuopaksi. Minä kutsun sitä henkiseksi lamaksi. Kun puurtaa yksin ja ongelmat kasaantuvat, niitten painoon turtuu. Viimein tilanne oli se, etten edes avannut minulle tullutta postia enää.
Tällaiseen väsymiseen kuluu sekin, että kun viimeinkin alkaa näkyä valoa tunnelin päässä, ovat voimat hiipua kokonaan. Toivo paremmasta tulevasta tuntuu saavuttamattomalta, vaikka se olisi ihan käsillä. Olen nyt pääsemässä uusiin tiloihin, ja vaikka olen siitä iloinen, en millään jaksaisi tehdä töitä muuton eteen.
Mitä suomalainen tekee, kun sillä on hätä? Istuu yksin voimassa pahoin. Kynnys avun pyytämiseen on korkeampi kuin mikään muu este maailmassa. Sen tunnustaminen ja hyväksyminen, että en osannutkaan, en tiennytkään, uskoin vääriä ihmisiä tai en uskonut niitä oikeita, on aivan mahdottomalta tuntuva tehtävä. Epäonnistuminen hävettää ja lannistaa.
Kun viimein sain sanotuksi sen ääneen (tai oikeammin, kun viimein eräänä synkkänä iltana sain sen tunnustetuksi lähimmille kavereilleni Facebookissa), alkoi tapahtua. Ystäväni tulivat apuun, ja varsinkin yksi heistä laittoi ison pyörän pyörimään. Hän organisoi omia ystäviään liikkeelle avukseni ja perusti
Ystävyyden pankin. Hän otti puolestani selvää asioista ja laittoi minut soittamaan yritysneuvojalle. Hänen "painostuksestaan" nyt siis istun ja kirjoitan tätä, uutta blogipäivitystä ensimmäistä kertaa melkein päivälleen kahteen vuoteen.
Nyt blogin tarkoituksena on seuraavien viikkojen aikana seurata Ystävyyden pankin toimintaa sekä sitä, miten kauppias selviää ylös liejuisesta kuopastaan vai selviääkö lainkaan. Kirjoitan tämän siksikin, että jos joku toinen löytää joskus itsensä samanlaisesta kuopasta, hän ehkä saa tästä muutaman hyvän neuvon omaksi avukseen.
Sen olen muutamien viime päivien aikana jo oppinut, että apua on saatavilla ja jollei itse osaa sitä hakea, aina on jossain joku joka osaa ja tietää. Joskus täytyy vain tunnustaa, että ei tämä nyt mennyt ihan kuin Strömsössä - ja sitten päättää tehdä jotain sen eteen, että jatkossa toivottavasti menisi! Onneksi sitä ei tarvitse yrittää yksin.
